Tietotekniikka

[Tietoliikenne 1. painos]

Ensimmäinen kirja, jonka olen julkaissut. Homma lähti itse asiassa liikkeelle siitä, että olin tehnyt monisteen aiheesta, jonka käytin opetukseni tukena. Docendo nappasi sen ja tehtiin siitä kirja.

[Tietoliikenne 2. painos]

Kirja menestyi hyvin ja sitä myytiin tuhansia ympäri Suomea, joten oli aika päivittää sisus uuteen uskoon. Tapahtuihan alalla koko ajan kehitystä ja oppikirja ei voinut vanhentua.

[Tietoliikenne 3. painos]

Vuonna 2007 päivitin sisällön vielä kerran, mutta sitten päätin lopettaa. Tietoliikenne oli niin isossa murroksessa, että tavallinen päivitys ei olisi riittänyt, vaan tarvittiin paljon enemmän.

[Laitetekniikka]

Laitetekniikka oli yritys selkeyttää PC:n sisäinen rakenne ja kaikki erilaiset väylät. Kirja oli kohtalaisen hyvä, mutta kehitys ajoi kirjan ohi muutamassa vuodessa

[Langaton tiedonsiirto]

Langaton tiedonsiirto sai alkunsa siitä, kun ryhdyin vetämään samannimistä oppijaksoa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa sekä Helsingin Yliopiston Fysiikan laitoksella.